Koskipujottelu on vauhdikas ja näyttävä laji, jossa taistellaan kosken virtauksia ja fyysistä kestävyyttä vastaan pujotellen porttien läpi sekä myötä- että vastavirtaan. Koskipujottelu on myös olympialaji, joka on kerännyt laajoja yleisömääriä. Suomessa se kuuluu Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry:n kilpailulajeihin.
Kilpailusuoritus kestää radasta ja koskesta riippuen 90–110 sekuntia. Kilpailussa lasketaan kaksi laskua, joista parempi aika jää voimaan. Osuma porttisalkoon tuo kilpailijalle kahden sekunnin aikasakon (2 s), ja portin ohittaminen johtaa 50 sekunnin aikasakkoon. Kansainvälisissä ja Suomen mestaruuskilpailuissa järjestetään myös finaali, johon karsinta suoritetaan kahden laskun perusteella.
Kilpailujen järjestelyt
Kaivannonkosken koskipujottelukilpailut ovat Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaista toimintaa, ja niiden järjestäjänä toimii Mikkelin Melojat ry. Seura vastaa myös kilpailuorganisaatiosta, jonka muodostavat talkoolaiset. Pääorganisaattoreina Mikkelin Melojista toimivat Petri Syrjäläinen ja Toni Fohlin.
Mikkelin Melojat ry on tehnyt yhteistyötä Vihannan osakaskunnan ja Toivolan Kylät ry:n kanssa koskimelontaharjoittelun mahdollistamiseksi Kaivannonkoskella vuoden 2024 aikana. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti, ja nämä tahot ovat mahdollistaneet lajin harjoittelun alueella.
Tapahtumapäivä
19.7.2025 klo 1. kisalasku 12:00 2. kisalasku 13:00
Tapahtumapaikka
Kaivannonkoski, Mäntyharju
Tapahtuman avoimuus
Kaikille avoin