Julkaistu 20.03.2024

Omien vanhempien esimerkki innosti Eero Ahon perhemelonnan vetäjäksi

Lue Eero Ahon mietteitä melontaharrastuksesta.

Miksi melot?

Melonta on yksi äänettömimmistä tavoista edetä veden päällä. Meloja istuu käytännössä veden päällä, vesirajan tasossa. Meloja kuulee, tuntee ja haistaa kaikki Suomen luonnon ihmeet. On aivan uskomattoman hienoa ja rauhoittavaa lipua pitkin veden pintaa.

Minulle melonta tarjoaa arvokkaan ”henkireiän” hektisen arjen keskelle. Meloessa arkiset asiat ja kiireet unohtuvat erittäin tehokkaasti. Olen aina pitänyt vesillä liikkumisesta ja melonta tuo siihen aivan uuden ulottuvuuden. Kanootin voi siirtää helposti mille tahansa vesialueelle ja rantautuminenkin onnistuu käytännössä mihin vain. Meloen voi kulkea vesialueilla, jonne ei muilla vesikulkuneuvoilla pääse. Esimerkiksi Etelä-Savon lukuisissa joissa eteneminen mahdollistaa elämyksen jota ei muualta voi saada.

Milloin aloitit melontaharrastuksen?

Olen syntynyt v. 1984 ja niin kauan kuin muistan, on perheessämme ollut kanootti, tai kajakki. Voin siis todeta aloittaneeni melontaharrastuksen 40-vuotta sitten. Itse asiassa monet lapsuuden mukavista muistoista liittyvät melontaretkiin perheen kanssa.

Perheessämme harrastettiin aktiivisesti koskimelontaa, ratamelontaa ja retkimelontaa. Monenlaisessa ympäristöissä ja olosuhteissa on siis tullut melaa heilutettua. Kilpailuissa tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Ilman numerolappua on nautittu yhdessä olosta ja puhtaasta luonnosta, luontoa kunnioittaen.

Upeita ovat myös muistot, jotka Mikkelissä toimiva lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä melontayhteisö on antanut. Nuoruuden kesät kuluivat Mikkelin Kaihunlahden Melapirtillä uiden, saunoen ja meloen.

Perhe meloo!

Omaan pieneen perheeseeni kuuluu vaimo, kesällä 2024 4-vuotta täyttävä tytär ja karkeakarvainen mäyräkoira Hra Eevert. Olemme kaikki innokkaita melojia. Me vanhemmat pidämme suunnattomasti kesäisistä melontaretkistä, mutta kyllä se vaikuttaa siltä, että tyttäremme niistä eniten nauttii.

Pakkaamme kanoottiin tarpeiden mukaan makkarapuut, trangian, teltan, tai mitä me koemme tarvitsevamme ja lähdemme retkelle. Melontaretket opettavat tyttärellemme luonnon arvostamista ja perinteisiä arvoja sekä asioita. Eihän mikään ole mukavampaa kuin eväsretki perheen kesken luonnon rauhaan ja veden äärelle.

Melontaretkellä voi nauttia vaikka makkaranpaistosta sallituilla tulentekopaikoilla. 

Tervetuloa mukaan perhemelontaan!