
VARO, melontaretki on kokemisen arvoinen elämys, johon jää helposti koukkuun!
Melontaretkellä tarkoitetaan yli 40 kilometrin pituista ja vähintään yhden retkeilyhenkisen yöpymisen sisältävää melontaretkeä. Kaikki tätä lyhyemmät suoritukset luokitellaan virkistys- tai kuntomelonnaksi.
Retkimelonta on retkeilyä ja kanoottiurheilua parhaimmillaan. Suomen tuhannet vesireitit tarjoavat monipuolisen alustan retkimelonnan harrastamiseen. Retket voivat olla joki-, järvi- tai meriretkiä tai näiden yhdistelmiä. Kaikkia kannattaa ehdottomasti kokeilla, jotta löytäisi sen oman suosikin.
Melontaretki voi olla hyvinkin vaihteleva ja haastava kokemus, johon vaikuttavat sää, valittu reitti, melontavarusteet, aikataulu, kokemus sekä fyysinen ja psyykkinen valmiustila. Monille retkimelonta on elinikäinen harrastus. Retkistä pidetään usein myös kuvitettua päiväkirjaa, jolloin retkelle voi aina palata mielikuvissa varsinkin talven pimeimpään aikaan. Samoilla, hyviksi havaituilla ja sijainniltaan sopivilla, reiteillä voi retkeillä eri vuodenaikoina, jolloin maisemaan ei pääse kyllästymään luonnon muuttuessa vuodenaikojen mukaan. Kanootilla pääsee paikkoihin, joihin veneellä meneminen on mahdotonta. Vettä tarvitaan vain kymmenen senttiä, mutta jos sitäkään ei ole niin aina voi nousta ja vetää kanoottia perässään. Kivet eivät aiheuta suurtakaan haittaa, koska kanoottien rakenne on joustava ja massa sekä nopeus suhteellisen pieni. Koskireitit vaativat hieman enemmän kokemusta ja koskeen sopivan kaluston.
Retkimelonta on edullinen harrastus varsinkin niille, jotka ovat liittyneet melontaseuraan ja ovat oikeutettuja käyttämään seuran kalustoa edulliseen jäsenhintaan. Kanoottien vuokraaminen on järkevää silloin, kun melonta on satunnaista tai retken kohde on kaukana, jolloin kanootin kuljettamisesta saattaa koitua ylimääräistä haittaa ja lisäkustannuksia. Oman retkikanootin hankkiminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun retkimelonnasta on tullut intohimo. Uusi käyttökelpoinen retkikanootti maksaa mallista riippuen 1000 – 2500 €uroa. Kanoottia valitessa tulisi kiinnittää huomioita penkin ja jalkatuen sopivuuteen, tavaratiloihin sekä kanootin kulkuun ja ohjattavuuteen. Mitä kevyempi kanootti on, sitä helpompi sitä on liikuttaa maalla kannaksien yli, leiripaikkojen rantatörmille ja auton katolle, mutta keveys tietää myös korkeampaa hankintahintaa. Kanoottia ostaessa kannattaisi aina kysyä neuvoja kokeneemmilta retkimelojilta ja tehdä koeretkiä, sillä siitä jos mistä saa vaivanpalkkaa. Oman kanootin etuna on sen käyttövalmius. Mitään säätöjä ja viilauksia ei tarvitse tehdä, vaan se on aina valmiina juuri minua varten toisin kuin seuran yhteiskäytössä oleva kalusto, jonka joutuu aina varaamaan etukäteen ja virittämään itselleen sopivaksi ennen melontaretken alkua.
Melontaretken suunnittelulle kannattaa varata hetki aikaa, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä ei toivotuilta reittivalinnoilta sekä sään aiheuttamilta harmeilta. Kunnon suunnistusvälineet ja säänmukainen varustus riittävän nesteen ja ruoan kera, ovat retken onnistumisen kannalta oleellisimmat muistettavat asiat.
Aloittelevalle retkimelojalle riittää päivämatkaksi 20-30 kilometriä. Hieman kokeneempi meloja taittaa päivässä helposti 30-40 kilometrin matkan ja kovakuntoisen melojan päivärupeama lähentelee 100 kilometriä. Valtaosalle retkimelojista matkan pituus ei ole pääasiassa, vaan luonnosta nauttimien ja hyvän olon tunne. Siksi kannatta pitää reilut tauot ja pulahtaa välillä uimaan tai marjametsään melonnan lomassa. Leiripaikan etsiminen kannattaa aloittaa viimeistään 1-2 tuntia ennen hämärän laskeutumista, mikäli liikutaan tuntemattomilla vesillä. Tällä varmistetaan mahdollisimman mukavan telttapaikan löytyminen ja leppoisa iltahetki sekä kunnon yöuni. Vesillä hiljaisetkin puheäänet kantautuvat tyynellä ilmalla kilometrien päähän, joten äänenkäyttöön kannattaa kiinnittää erityistä huomiota varsinkin suuremmassa ryhmässä liikuttaessa.
Retkimelojan suurimmat riskit liittyvät säähän. Järvellä auringon polttava vaikutus on huomattavasti suurempi kuin mantereella, jolloin päähine ja suojaavan aurinkovoiteen käyttö on lähes pakollista. Nopeasti nousevat ukkospuuskat saattavat myös yllättää kokemattoman melojan. Tästä syystä tulisi epävakaalla säällä valita aina sellainen reitti, jolta pääsee kohtuullisessa ajassa rannan suojaan. Kylmän veden aikaan reitinvalinta korostuu entisestään. Pelastusliivit tulisi aina olla päällä kanootilla liikuttaessa.
Mikkelin Melojissa on hyvät puitteet retkimelonnan harrastamiseen. Seuralle on hankittu uusia retkikanootteja, joilla pitkienkin matkojen melominen ”täydessä lastissa” sujuu vaivatta. Saimaa latvavesineen tarjoaa loputtomasti melontareittejä, jotka vaihtelevat kapeista jokireiteistä aina Suur-Saimaan rannattomiin selkiin asti. Puula ja Päijänne ovat alle tunnin automatkan päässä, joten melottavaa vettä Mikkelin ympäristössä riittää koko ihmisiäksi. Mikkelin Melojien kesämökki Linnamaja, kymmenen melontakilometrin päässä Melapirtiltä Linnavuoren kupeessa, tarjoaa aloitteleville retkimelojille ensimmäisen suojaisan yöpymispaikan matkalla kohti suurempia melontavesiä.
Melontaretkelle mukaan:
Melontavälineet:
-
Sopiva kanootti, mela, aukkopeite, pelastusliivit, istuinalunen, kuivausrätti, melontahanskat kylmällä kelillä ja perävalo pimeällä liikuttaessa havaittavuuden parantamiseksi.
Kanootin kuljettamiseen:
-
Tukeva kattoteline, kiinnitysköydet sivuille ja päihin, punainen vaate perään, kanoottikourut, pehmikkeet kanootin ja telineen väliin ja kanoottikärryt.
Vaatetus:
-
Sään mukaan. Kanootissa on runsaasti tilaa, joten vaatteita voi ottaa sen pahimman mukaan.
-
Perusvaatetus: Kumisaappaat, lenkkarit tai sandaalit, shortsit, sukkia, lyhyitä ja pitkiä liikuntaan sopivia joustavia housuja ja paitoja, 2 x verkkapuku, sadeasu, lipallinen lakki, pipo, hanskat ja lämmintä vaatetta rantaoleiluun sekä yöpymistä varten.
Yöpyminen:
-
Vedenpitävä teltta, makuupussi tai huopa, makuualunen, lamppu, tyyny ja korvatulpat (metsän ”rauha” voi joskus yllättää :) ).
Ruokailuvälineet:
-
Tiskiaine, tiskiharja, trangia tai kaasukeitin polttoaineineen, purkin- ja korkinavaaja, muovilautanen, muovinen juomalasi, lusikka, haarukka ja veitsi.
Muut tarvikkeet:
-
Ruokaa ja juomaa oman kulutuksen mukaan, kartta, vedenpitävä karttapussi, kompassi, pyyhe, saippua ja shampoo, wc-paperi, talouspaperi, tulitikut, sytykettä, minigrip pusseja arvotavaroille ja muulle kastumiselta suojattavalle pikkutavaralle, muovipusseja, juomapulloja, aurinkolasit, aurinkovoide, huulirasva, pakkausteippi, rahaa, kännykkä, ensiapuvälineet, vedenpitäviä suojapusseja tavaroille, kamera, kiikarit, monitoimiveitsi, pilli, kyypakkaus, hätäraketti varsinkin merialueella, henk koht lääkkeet ja hygienia tarvikkeet (mm. hammasharja ja tahna) ja marjanpoimuri :).
Kaikki tavarat tulisi pakata vedenpitäviin suojapusseihin, vaikka kanootissa olisi vedenpitävät lastiruumat. Lastiruumiin menee aina vettä niitä avatessa ja sateen sattuessa tavarat voi siirtää kanootista telttaan tai katokseen niiden kastumatta. Kumisaappaat ovat erittäin käyttökelpoiset rantautumisessa ja rannoilla liikuttaessa. Kanootin keulaan kannattaa kiinnittää naru, josta sen voi sitoa laituriin tai johonkin muuhun rantautumisen ajaksi. Näin vältytään joissakin hankalissa paikoissa kanootin rannalle vetämiseltä. Kartalle varataan riittävän iso vedenpitävä suojapussi ja se laitetaan melojan eteen kanootin kannelle kansiköysien alle, josta sitä voi lukea vaivatta. Kompassi kiinnitetään narulla kansiköysiin kartan päälle.
Varustemäärä tuntuu isolta ja varmasti vähemmälläkin tulee toimeen, mutta varsinkin pitkillä retkillä näitä kaikkia saatetaan jossain määrin tarvita. Ja kuten sanottua, kanootissa on tilaa ja näiden varusteiden paino ei muodosta etenemistä hidastavaa tekijää. Tosin varusteiden pakkaaminen, purkaminen ja etsiminen leiri- ja taukopaikoilla vie hieman kauemmin aikaa. Jokainen löytää sen itselle sopivan tavaramäärän kokemuksen kautta. Käytännöllisyys ja mukavuus eivät aina kulje käsi kädessä.
Pekka Nurmi.
Melontaretkellä tarkoitetaan yli 40 kilometrin pituista ja vähintään yhden retkeilyhenkisen yöpymisen sisältävää melontaretkeä.
Melojan tulee hallita kaksi vaativaa välinettä; mela ja kanootti. Tämä asettaa lajitekniikalle korkeat vaatimukset, jonka täydellinen hallinta on vaatimuksena menestymiselle kansainvälisissä kilpailuissa.